”Työskentelen muistisairaiden yksikössä lähihoitajana. Eilen kävin työpaikallani 4- ja 6-vuotiaiden poikieni kanssa. Siellä asukkaat olivat juuri syöneet päivällisen ja päiväsalissa oli paljon väkeä.
Meillä Mainiokoti Muikussa, ja varmaan muissakin hoivayksiköissä, on sekä asukkaiden että vierailijoiden käytössä ja vapaasti saatavilla erilaisia pelejä, kirjoja ja leluja. Pojat alkoivatkin heti keilaamaan ja pelaamaan renkaanheittoa. Ja mitä tekivät asukkaat:
Kaikki rauhoittuivat, hymyt nousivat kasvoille. Levoton pappa istahti keinutuoliin katselemaan ja iloisena kommentoimaan poikien leikkejä. Väsyneenä ”nuokkunut” mummu avasi silmänsä, ilonkyyneleitä pyyhkien totesi tänne tulleen ihania lapsia. Lempeällä otteella hän paimensi poikia ja nauroi ihanan heleää nauruaan. Yksi mummu innostui heittämään rengasta kilpaa lasten kanssa. Useampi alkoi muistella omia lastenlapsiaan ja mitä heidän kanssaan oli joskus tehnyt. Yksi pappa katseli kauan lasten tietokirjaa 6-vuotiaan kanssa. Tunnelma päiväsalissa oli hämmentävä, täynnä iloa ja rauhaa. Pois lähtiessämme asukas, joka ei enää juurikaan selviä lauseita tuota, hipaisi poikaani puvun hihasta ja sanoi: ”Jää tänne minun luokse”. Olin liikuttunut ja iloisen yllättynyt siitä, miten hurja positiivinen vaikutus parilla lapsella oli muistisairaisiin. Joten te kaikki, joiden mummi, isomummi, pappa, isopappa jne asuu hoivakodissa: Viekää lapsia heidän luokseen. Käykää lasten kanssa muistisairaiden luona. Kokemani mukaan lapset suhtautuvat muistisairaisiin todella mutkattomaksi. Riittää, kun kertoo, että heillä on sellainen sairaus, jonka takia he voivat välillä käyttäytyä vähän hassusti tai puhua hassuja, mutta eivät tarkoita mitään pahaa. Näistä hetkistä sekä muistisairas että lapsi saa ja oppii valtavasti ” 
Iso Kiitos Mirjalle ja pojille vierailustaan Mainiokoti Muikussa!
Lupa poikien kuvien julkaisuun ja kirjoitukseen on kysytty.
