Biljardipallot putoilevat pusseihin, kun 82-vuotias Edvin ”Edi” Seppänen on yhden lempiharrastuksensa parissa. 70-vuotias Aija Kaaja tyytyy seuraamaan. Kaksikon työnjako on perinteisesti sellainen, että Edi pussittaa pallot ja Aija kerää ne.
Molemmat asuvat Mainiokoti Marskissa, joka sijaitsee kenties kaupungin parhaimmalla paikalla. Ikkunasta avautuu näkymä suoraan Hallitustorille, joka ainakin mikkeliläisten mielestä on Suomen kaunein tori.
– Olen todellakin viihtynyt hyvin, kolmisen vuotta Marskissa asunut Aija sanoo.
Hän tuli hoivakotiin lähestulkoon suoraan kotoa. Tekonivelellä varustetulla polvella arjesta selviytyminen alkoi käydä turhan hankalaksi. Omasta kodista luopuminen on monelle ikääntyvälle kova paikka, kun entisenlaisesta elämästä joutuu luopumaan.
– Alussa se oli vaikeaa, mutta helpottui, kun ymmärsin etten voi olla enää kotona, kertoo leskeksi jäänyt Aija.
Kodikas ja yhteisöllinen ympäristö
Laadukkaan hoivan ohella 56-paikkaisen Mainiokoti Marskin keskeisin laatulupaus on yksilöllinen, hyvä elämä jokaiselle asukkaalle. Elinympäristö on kodikas, ja jokainen asukas on ainutlaatuinen osa yhteisöä. Yhteisöllisyys puolestaan näkyy muun muassa henkilökunnan ja asukkaiden yhteisissä ateriahetkissä.
Asukkaat kehittävät yhteistä toimintaa viikoittaisissa asukaskokouksissa, joissa myös suunnitellaan yhdessä tulevia tapahtumia.
– Tapahtumat ovat äärimmäisen tärkeitä asioita. Vaikka perusarki on asukkaillemme kaikki kaikessa, tapahtumat antavat sisältöä ja ovat odotettuja, kertoo sairaanhoitaja ja toinen Marskin tiimivastaavista, Elina Vepsäläinen.
Edi Seppäsen mieleen on jäänyt erityisesti Marskissa esiintynyt mieskvartetti. Erilaisten esitysten lisäksi viikko-ohjelmiin kuuluu esimerkiksi tuolivoimistelua ja bingoa. Hoivakodin viikko-ohjelmasta vastaa talon oma virikeohjaaja.
Taide-elämysten ohella arkea piristävät yhteiset pelit ja muu ajanviete kerrostovereiden kanssa. Edi ottaa itsekin vastuuta ohjelman järjestämisestä muille, ja antaa kanssa-asujilleen muun muassa anagrammeja ratkottavaksi. Pelien ja pulmien parissa mieli virkistyy.
– Olen ollut täällä helmikuusta 2019 saakka, Edi kertoo.
– Minulla on talo Salonsaaressa. Aina kun siellä käy, tekisi mieli jäädä, mutta minullakin on se tilanne, että siellä joutuisi olemaan yksin. Varsinkin poikani on kovasti sitä vastaan, kun kyseessä on kaksikerroksinen talo, jossa joutuu kiipeämään portaita ylös ja ajas. Eihän se vanhalle yksinasujalle oikein hyvä ole.
