Siirry suoraan sisältöön

Mainiokoti Jokihelmi

Uusi 32-paikkainen koti on avautunut asukkailleen huhtikuussa 2024. Lahden Mukkulassa sijaitseva Mainiokoti Jokihelmi tarjoaa ympärivuorokautista ja ammattitaitoista hoivaa lämminhenkisessä ja kodinomaisessa ympäristössä. Kodissamme voi viettää myös lyhyempiä palvelujaksoja.

Mainiokoti Lahti3
previous arrow
next arrow

Jokaisella asukkaalla on oma yksityinen huone sekä kylpyhuone-wc. Huoneen sisustamiseen saa itse vaikuttaa tärkeillä muistoilla ja huonekaluilla. Hoivahuoneen varusteluun kuuluu mm. hoivavuode, yöpöytä, vuodevaatteet, kaappi, verhot, yleisvalaistus. Asukkaidemme käytössä on myös talon apuvälineitä sekä hoitajakutsu-rannekkeet.

Päivät viihdytään yhteisissä tiloissa, joissa on tarjolla seuraa ja tapahtumia jokaisen oman kiinnostuksen ja jaksamisen mukaan. Arki muodostuu siis sopivassa suhteessa omasta rauhasta ja yhdessä tekemisestä.

Talossamme on myös oma kokki, joka valmistaa herkullista kotiruokaa talon asukkaille. Ruokailuhetket ovat asukkaidemme arjen tähtihetkiä, ja ruokalistoja suunnittelemme yhdessä asukkaidemme kanssa.

Meille on mahdollista päästä asumaan itse maksavana tai hyvinvointialueen kautta. Hoivamaksu koostuu kuukausivuokrasta sekä hoivan hinnasta. 

Palautteet asukkailta ja läheisiltä

”Henkilökunta on ystävällistä ja ottaa hyvin huomioon läheisemme tarpeet.
Iso kiitos siitä!”

”Kodissa on siistiä. Omia henkilökohtaisia tavaroita on huoneessa sopivasti. Tilat ovat toimivat ja pystyy käyttämään apuvälineitä.”

”Viihtyisä koti ja rauhallinen”

”Yksilöllistä hoivaa voimavarat huomioiden.”