Muistoja ja musiikkia – Henri Häkkisen taidelahja ilahdutti Mäntykodossa

Mainiokoti Mäntykodossa Hyvinkäällä koettiin tänä keväänä erityinen hetki, kun taiteilija Henri Häkkinen lahjoitti yksikköön öljyvärimaalauksen asukkaiden toiveiden pohjalta. Yhteisöllisen taideprojektin tuloksena Mäntykodon seinää koristaa nyt Olavi Virran muotokuva, joka tuo iloa ja muistoja hoivakodin arkeen.

Yleinen

Mainiokoti Mäntykodossa Hyvinkäällä koettiin tänä keväänä erityinen hetki, kun taiteilija Henri Häkkinen lahjoitti yksikköönsä öljyvärimaalauksen hyväntekeväisyytenä. Projekti sai alkunsa, kun Häkkinen otti yhteyttä helmikuussa ja tarjosi mahdollisuutta toteuttaa taideteos johonkin Mainiokodin yksikköön. Mäntykoto valikoitui kohteeksi, ja pian asukkaat pääsivät mukaan vaikuttamaan taulun aiheeseen.

Asukkaat äänestivät yhdessä, minkä aiheen tai henkilön haluaisivat ikuistettavan. Äänestyksen tuloksena toiveeksi nousi suomalaisen iskelmämusiikin legenda Olavi Virta. Häkkinen tarttui innolla toimeen ja maalasi toiveiden mukaisen muotokuvan, joka sai arvoisensa julkistuksen Mäntykodossa kesäkuussa järjestetyssä julkistustilaisuudessa.

Vasemmalta oikealle taitelija Henri Häkkänen, yksikönjohtaja Heli Linkova ja palvelujohtaja Peter Rögård

Julkistustilaisuudessa taulu luovutettiin yksikönjohtaja Heli Linkovalle sekä palvelujohtaja Peter Rögårdille. Nyt Olavi Virran muotokuva komeilee Mäntykodon paraatipaikalla, tuoden iloa ja muistoja asukkaiden arkeen.

Häkkinen on tehnyt tauluja lahjoitustyönä jo useamman vuoden ajan. Hän tekee pääasiassa henkilökuvia hahmoista, joita hoivakodin asukkaat muistavat omasta nuoruudestaan – tunnistettavia kasvoja, jotka herättävät lämpimiä muistoja ja luovat yhteyden menneeseen. Taulu voi käynnistää keskustelun, nostattaa hymyn tai tuoda takaisin jonkin kauan unohtuneen hetken. Häkkinen näkee, että taulu on pieni tapa kunnioittaa asukkaiden omaa historiaa ja lisätä hyvää heidän arkeensa.

Häkkinen kuvaa taideprojektejaan seuraavasti:

”Taiteen paikka on ihmisten keskellä. Hoivakodeissa asuu ihmisiä, joilla on takanaan pitkä elämä ja monia tarinoita. Uskon, että jokaisella on oikeus kauneuteen ja kulttuuriin, myös silloin kun elämä on jo hiljentynyt/hidastunut. Lahjoittamalla teoksiani hoivakoteihin haluan edistää yhdenvertaista mahdollisuutta kokea taidetta – riippumatta siitä, missä ihminen asuu tai minkä ikäinen hän on.”

Tämä tauluprojekti on hieno esimerkki siitä, miten taide voi tuoda yhteisöllisyyttä, iloa ja merkityksellisiä hetkiä hoivakodin arkeen.

Häkkisen muita teoksia pääsee katsomaan mm. hänen kotisivuiltaan: http://www.henrihakkinen.fi/maalaukset.html