– Uusi yksikkö valmistuu Koivuhaan alueelle luonnonkauniiseen ympäristöön hyvien kulkuyhteyksien varrelle, kertoo Mainiokotien Länsi-Suomen palvelujohtaja Sari Autio.
Väestö Keski-Pohjanmaan alueella ikääntyy vauhdilla ja uudella asumispalveluyksiköllä vastataan kasvaviin palvelutarpeisiin.
– Olemme suunnitelleet hoivakodin pohjan siten muuntojoustavaksi, että yksikössä voidaan tuottaa niin ympärivuorokautista palveluasumista kuin myös yhteisöllistä asumista. Kotiin tulee myös valmistuskeittiö, viihtyisät yhteiset tilat sekä turvallinen piha-alue, Autio päättää.
Yksikön odotetaan valmistuvan loppuvuodesta 2026.
