27.8.2025 Fyysinen kuntoutus Mainiokoti Tauluhovissa: Pienillä teoilla suuria tuloksia Mainiokoti Tauluhovissa on toimintamalli, jossa jokainen ikäihminen hyötyy kuntoutuksesta ja tuloksia on aina mahdollisuus saada yhteistyöllä aikaan. Tauluhovin tiimi kertoi toimintamallista Mainiot Sanomat -lehdessä. Yleinen Mainiokoti Tauluhovin tavoitteena on tuoda enemmän aktiivisuutta ikäihmisten päiviin ja samalla tuoda iloa ja virkistystä heidän arkeensa. Kuntoutuksen toimintamalli perustuu porras-ajattelumalliin: Heillä, jotka viettävät paljon aikaa sängyssä, on tavoitteena enemmän istumista päivän aikana. Heillä, jotka istuvat paljon, tavoitteena on enemmän askelia päivään. Heillä, jotka liikkuvat jo enemmän, on tavoitteena enemmän lihaskunto- ja tasapainoharjoittelua sekä vielä enemmän askeleita. Fysioterapeutti Leonoorin työ painottuu aktiiviseen ja positiiviseen ajatukseen siitä, ettei asukasta jätetä sängyn pohjalle, jos on vielä mahdollisuus säilyttää fyysinen toimintakunto tai parantaa sitä. Kuntoutus ei ole vain nuorille ihmisille, vaan myös ikäihmisen lihasvoima ja tasapaino voivat parantua hyvinkin pienellä säännöllisellä harjoittelulla, ja tästä Tauluhovissa on lukuisia todisteita. Tiimityöstä voimaa Ikäihmisten onnistunut kuntoutus on monen henkilön yhteistyön tulos. Hyvällä johtamisella ja yhteistyöllä olemme saaneet ikäihmisten kuntoutumisessa aikaan merkittäviä tuloksia. Fysioterapeutti Leonoor tekee asukkaille alkuarviointia ja on mukana asukkaiden RAI-arviointien tekemisessä. Tauluhovissa on todella hyvä työilmapiiri ja vahva yhdessä tekemisen meininki, jossa autamme toisiamme. Hoitajat aktivoivat asukkaita päivittäin ja ovat aktiivisesti mukana asukkaiden kuntoutuksessa. Jokaisella ryhmäkodin asukkaalla on mahdollisuus osallistua viikon aikana kolme kertaa fysioterapeutin ohjaamaan ryhmäjumppaan, joihin osallistumiskynnys on matala. Ryhmiin osallistuminen on aktiivista jokaisesta ryhmäkodista. Näiden ryhmien lisäksi hoitajat ulkoilevat asukkaiden kanssa säännöllisesti ja pitävät ryhmäkodeissa ryhmätoimintaa, mikä voi olla jumppaa, musiikkia, askartelua, pelejä tai muistijumppaa. Säännöllinen viikko-ohjelma takaa sen, että toistoja tulee riittävän usein ja asukkaiden toimintakyky säilyy. Tiimivastaava Marjo Kainulaisen mielestä sujuva yhteistyö näkyy myös asukkaan päivittäisissä toimissa. Hänen mielestään hoitajien näkemys hoitotyön toteuttamisesta on muuttunut siitä, kun meillä ei vielä ollut omaa fysioterapeuttia työyhteisössä. Aiemmin hoitajat tekivät asukkaan puolesta enemmän asioita. Tällä hetkellä päivittäisessä toiminnassa annetaan asukkaan itse tehdä enemmän oman toimintakyvyn mukaan, esimerkiksi kammata hiukset tai laittaa housut päälle, vaikka tämä onnistuisi vain osittain. Hoitajien ajatus ja toiminta on muuttunut paljon aktiivisempaan ja omatoimisuutta tukevaan suuntaan. Tämä sama toimintamalli opetetaan myös opiskelijoille ja uusille työntekijöille, jotta asukkaiden toiminnallisuus säilyy. Jos asukkaalla on huonompi jakso ja toimintakyky laskee hetkellisesti, häntä autetaan enemmän, mutta tavoitteena on päästä takaisin siihen omatoimisuuden tasoon, joka oli ennen voinnin heikkenemistä. Fysioterapeutilla on viikkopalaverissa aina oma puheenvuoro, jossa hän ohjeistaa hoitajia tai asukkaan kuntoutumiseen mietitään ratkaisuja yhdessä tiimin kesken. Leonoor laatii kuntoutumisen ohjeet, joita hoitajien on helppo noudattaa ja toimintakyvyn tukemisen portaat ovat kaikille selvillä. Leonoor myös ohjaa paljon hoitajia liikkumisen tukemisessa, ja erityisesti niiden asukkaiden kohdalla, joilla liikkumisessa on haasteita. Marjon mielestä tämä auttaa paljon ja antaa hoitajille myös itsevarmuutta ja rohkeutta lähteä liikkumaan yhdessä asukkaan kanssa. Tärkeää on tehdä tämä oikealla tekniikalla ja miettiä yhdessä, miten eri apuvälineistä saadaan hyötyä. Mainiokoti Tauluhovin asukkailla on mahdollisuus osallistua fysioterapeutin ohjaamaan jumppaan kolme kertaa viikossa. Pienellä harjoittelulla suuria tuloksia Meillä on muutama todella merkittävä esimerkki siitä, kuinka tärkeää ikäihmisten liikkumisen tukeminen on sekä miten merkittäviä tuloksia sillä voidaan saada aikaan ja parantaa elämänlaatua. Mainiokoti Tauluhovissa tehdään vähintään puolivuosittain seuraavat liikkumiskykytestit: neljän metrin kävelytesti, viisi kertaa tuolilta ylösnousu ja puristusvoimamittaus. Yhden asukkaan neljän metrin kävelytestin aika oli kaksitoista sekuntia, kun hän tuli meille asumaan. Kuuden kuukauden kuntoutuksen jälkeen hänen tuloksensa oli kolme sekuntia, eli parannusta oli tullut yhdeksän sekuntia! Tauluhovissa selvitetään asukkaan aikaisempi liikunnallinen tausta ja tuetaan sitä. Meidän asukkaamme voi olla ollut nuoruudessaan huippu jossain lajissa ja vaikka se ei enää sujukaan niin hyvin kuin ennen vanhaan, tuemme asukkaan lajia ja mahdollisuutta kokea nuoruus uudestaan. Eräs asukas, jolla on Parkinsonin tauti, puhuu usein hiljaisella äänellä ja viihtyy paljon omassa huoneessa. Taustakyselyistä selvisi, että hän on pelannut nuoruudessaan paljon jalkapalloa. Tällä hetkellä hänen kuntoutuksessaan yhdistetään tasapaino-, voima- ja asentoharjoittelu jalkapalloon, jossa hän on todella elementissään. Hymy tulee kasvolle ja välillä hän tuulettaa, kun saa tehtyä maalin. Ilo ja elämänlaatu ovat hänen kohdallaan selkeästi kasvaneet. Kirjoittajat: Yksikönjohtaja Terhi Kallio, fysioterapeutti Leonoor Vlaanderen ja tiimivastaava Marjo Kainulainen Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Mainiot Sanomat -lehdessä 1/2024