Siirry suoraan sisältöön

Mainiokotien palvelunumerossa vastaa aina ihminen – tukea hoivakodin etsimiseen saa matalalla kynnyksellä

Palvelukoordinaattori tietokoneen äärellä kuulokkeet päässä vastaamassa Mainiokotien palvelunumeron puheluihin

Hoivakodin etsiminen on suuri elämänmuutos paitsi ikääntyneelle myös hänen koko perheelleen ja herättää paljon kysymyksiä ja tunteita. Tähän tarpeeseen syntyi elokuussa 2025 avattu Mainiokotien palvelunumero, jossa puheluun ei vastaa robotti tai vaihde, vaan ihminen. Langan päässä on ammattilainen, joka ymmärtää, kuuntelee ja opastaa.

– Jos tulee mitä tahansa kysyttävää, meille voi soittaa aina uudelleen. Olette nyt ottaneet ensimmäisen askeleen, me autamme tästä eteenpäin ja kuljemme matkassanne mukana, palvelukoordinaattori Laura Aaltonen sanoo puhelun lopuksi. 

Soittaja on etsimässä ympärivuorokautista hoivakotia ikääntyneelle vanhemmalleen ja on ottanut yhteyttä Mainiokotien palvelunumeroon kysyäkseen hoivakotipaikan hakuprosessista. Aaltonen tietää, että tilanne ei ole helppo ja kyseessä on suuri muutos niin ikääntyneen kuin hänen läheistensä elämässä. 

– Meille on tärkeää, että pystymme auttamaan monimutkaiselta tuntuvassa tilanteessa, ja siksi teemme tätä työtä. Tuntuu hyvältä, kun läheisen äänessä kuuluu puhelun päätteeksi huojennus siitä, että asiat lähtevät etenemään – silloin tiedän onnistuneeni auttamaan, hän sanoo. 

Apua uuden arjen järjestämiseen

Hoivakotipaikan hakeminen alkaa yleensä ottamalla yhteyttä ikääntyneen oman hyvinvointialueen seniori-infoon tai vastaavaan palveluun. Tätä seuraa palvelutarpeen arviointi, jonka jälkeen myönteisen päätöksen saanut ikääntynyt saa esittää toiveen siitä, mihin hoivakotiin hän haluaa muuttaa. Prosessin aikana vastaan tulee paljon muitakin hoidettavia asioita, kuten Kelan etuudet asumisen ja hoivapalveluiden kustannuksiin, edunvalvonta, hoitotahto ja pankkiasiat. 

– Työtehtäviini kuuluu ihmisten auttaminen ja ohjeistaminen kaikissa hoivakotiin muuttamiseen liittyvissä asioissa. Kovin monessa paikassa ei ole saatavilla konkreettista ja selkeää tietoa siitä, miten omalle läheiselle saa hoivapaikan. Neuvon asioiden hoitamisessa, autan kartoittamaan tarpeen mukaan vaihtoehtoja ympärivuorokautista tai yhteisöllistä hoivaa tarjoavista kodeista, ja sovin esimerkiksi tutustumiskäyntejä koteihin, Aaltonen kertoo. 

Ihmiseltä ihmiselle

Aaltonen on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja hänellä on vuosien monipuolinen kokemus sosiaali- ja terveysalalta. Hän on työskennellyt kotihoidossa, palvelutalossa, terveysaseman päivystyksessä, kuntoutuksen arviointiyksikössä sekä palveluvastaavana. Työnsä parhaaksi puoleksi hän mainitsee nimenomaan ihmisten auttamisen. Vapaa-ajallaan Aaltonen ammentaa voimaa omien läheistensä seurasta, perheestä ja liikunnasta, jotka auttavat jaksamaan arjessa. 

– Olen paras versio itsestäni silloin, kun saan olla vuorovaikutuksessa ja auttaa ihmisiä konkreettisesti. Ikääntyneiden palveluissa on merkityksellistä, että pitkän elämän elänyt ihminen saa viettää arvokasta vanhuutta kodissa, jossa hän viihtyy – aina kun löydämme ikääntyneelle omannäköisen kodin, se on palkitsevaa. 

Mainiokotien palvelunumerossa puheluun vastaa aina ihminen. Aaltonen kokee tärkeäksi, että puhelut eivät ohjaudu robotille tai vaihteeseen. 

– Kun keskustelua käydään ihmiseltä ihmiselle, kuulee toisen ihmisen tunnetilan ja reaktiot ja pystyy samaistumaan. Kysymys on myötätunnosta ja inhimillisyydestä – siitä, että soittaja kokee tulleensa kuulluksi. 

Ei liian pientä asiaa

Yleisimmät yhteydenotot Mainiokotien palvelunumeroon koskevat sitä, miten ikääntynyt pääsee toivomaansa hoivakotiin omalla paikkakunnallaan, mihin omalla hyvinvointialueella voi ottaa yhteyttä ja mitä palvelu maksaa. Aaltosen mukaan palvelunumeroon voi soittaa kaikissa tilanteissa. 

– Tämä on matalan kynnyksen palvelu. Ei tarvitse miettiä, kuuluuko asia tänne, vaan kannattaa aina soittaa. Kun asioista pääsee keskustelemaan, yhteen aiheeseen liittyvä kysymys voi avata monia muitakin asioita ihan eri tavalla. Lopulta meillä ja läheisillä on kuitenkin sama tavoite: löytää ikääntyneelle hoivakoti, jossa on seuraa, mielekästä tekemistä ja turvallista asua. 

Asumismuodot

Ympärivuorokautinen palveluasuminen

Mainiokotien ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asukkaat asuvat monipuolista toimintaa tarjoavassa esteettömässä ja turvallisessa hoivakodissa, jossa ikääntyneellä on hänen tarpeitaan vastaava asunto ja jossa hän saa asumisyksikön henkilöstöltä viipymättä ja vuorokaudenajasta riippumatta hoitoa ja huolenpitoa myös äkilliseen tarpeeseensa.

Ympärivuorokautinen palveluasuminen sisältää asukkaan yksilöllisen tarpeen mukaisen hoidon ja huolenpidon, toimintakykyä ylläpitävän ja edistävän toiminnan, ateriat, vaatehuollon, siivouksen sekä osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävän toiminnan. Asukkaiden yksityisyyttä kunnioitetaan ja hänen osallisuuttaan tuetaan. Asukas saa tarvitsemansa lääkinnällisen kuntoutuksen ja muut terveydenhuollon palvelut toteutettuna hyvinvointialueen yhteistyökumppaneiden kanssa.

Yhteisöllinen asuminen

Yhteisöllinen asuminen on itsenäisempää asumista, johon asiakas voi muuttaa jo kevyemmällä palvelutarpeella. Kotimme tarjoavat ensiluokkaista asumista huolettomasti palveluiden keskellä, turvallisessa ympäristössä. Yhteisöllinen asuminen on hyvä vaihtoehto silloin, kun ikääntynyt ei vielä tarvitse ympärivuorokautista apua.

Mainiokotien palvelunumero p. 020 581 300 on avoinna arkisin.

Teksti: Mari Neuvonen | Kuvat: Samuli Salo