Koti on maailman tärkein paikka. Se syntyy esineistä, asioista ja muistoista, mutta erityisesti siitä, että kokee olevansa oikeassa paikassa.
Mainiokoti Pirtti tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista ja yhteisöllistä asumista ikääntyneille, joilla on etenevä muistisairaus tai fyysistä toimintakyvyn alenemaa. Tavoitteenamme on tarjota asukkaillemme yksilöllinen ja yhteisöllinen kodinomainen ympäristö, sekä palvelut, jotka tukevat heidän fyysistä ja psyykkistä toimintakykyään.
Toiminta-ajatus
Mainiokoti Pirtti sijaitsee Kuopiossa puistomaisella asuinalueella hyvien kulkuyhteyksien varrella. Jokaisella asukkaallamme on oma huone, joka on mahdollista sisustaa oman näköiseksi. Asuinhuoneiden lisäksi asukkaiden ja läheisten käytössä on myös pienempiä aulatiloja, joita voi hyödyntää niin arjen touhuihin kuin yhteisiin juhlahetkiinkin. Luonnonläheinen sijainti ja kaksi osin katettua ulkotilaa mahdollistavat ulkoilun kaikkina vuodenaikoina. Meillä järjestetään monipuolista toimintaa asukkaiden iloksi, ja läheiset ovat aina tervetulleita vierailulle ja osallistumaan toimintaamme.
Henkilökuntamme on ystävällistä ja meillä vallitsee välittämisen avoin ilmapiiri. Panostamme henkilökuntamme ammatilliseen osaamiseen ikääntyneiden ja muistisairaiden hoidossa. Henkilökunnastamme löytyy monen alan taitajia ja meille onkin tärkeää, että henkilökuntamme pääsee toteuttamaan omia, henkilökohtaisia vahvuuksiaan, joita hyödynnämme arjen toimintojen suunnittelussa asukkaiden iloksi. Luovuus saa meillä tilaa. Yhdessä asukkaiden kanssa esimerkiksi taiteilemme ja leivomme. Monelle eläimet ovat entuudestaan rakkaita, ja heille on tarjolla omaa toimintaa.
Tavoitteemme on tehdä asukaslähtöistä työtä turvallisessa ympäristössä, jossa jokaista arvostetaan ja kunnioitetaan. Ammatillista osaamistamme tukee yhteenkuuluvaisuuden tunne, jossa on tilaa myös huumorille. Toivomme olevamme asukkaillemme ammattitaitoisia hyvän elämän mahdollistajia. Meille jokainen asukas on tärkeä ja arvokas juuri sellaisena kuin on.
Näin asut meillä
Mainiokoti Pirtissä asut omassa yhden hengen huoneessa, joka mahdollistaa oman rauhan ja yksityisyyden, mutta silti yhteisissä tiloissa on seuraa, toimintaa ja yhteisöllisyyttä saatavilla aina halutessasi. Henkilökuntamme on paikalla ympärivuorokauden ja auttaa sinua tarvitsemissasi asioissa. Sinulle nimetään omahoitaja ja sinulle laaditaan yksilöllinen hoito- ja kuntoutussuunnitelma, jossa toiveesi ja tarpeesi on huomioitu.
Meille asukkaaksi?
Voit tulla meille asukkaaksi hyvinvointialueen asiakasohjauksen kautta. Asuessasi meillä, olet oikeutettu hakemaan Kelan etuuksia, kuten eläkkeensaajan asumis- ja hoitotukea. Mainiokoti Pirttiin voit tulla asumaan myös toiselta hyvinvointialueelta.
Kodit ja yhteistilat
Mainiokoti Pirtti on esteetön hoivakoti. Kaikki huoneet ovat yhden hengen huoneita, joissa on valmiina sänky, yöpöytä ja vaatekaappi. Huoneen saa sisustaa omilla tutuilla tavaroilla kodinomaiseksi ja viihtyisäksi. Kaikissa huoneissa on oma esteetön wc- ja suihkutila. Yhteiset tilat ovat asukkaiden vapaassa käytössä. Niihin on mukava kokoontua seurustelemaan, ruokailemaan ja osallistumaan päivittäiseen toimintaan. Kodilla on viihtyisä ja vehreä piha, jossa on isot katetut terassialueet.
Vapaa-aika ja järjestetty toiminta
Mainiokoti Pirtissä viihtyy asukas, joka haluaa asua luonnon lähellä sekä osallistua vaihteleviin ja vuodenaikoihin sopiviin kodin toiminnallisiin hetkiin. Toimintaa järjestetään kodissamme päivittäin. Mainiokoti Pirtissä on oma fysioterapeutti ja päivätoiminnan ohjaaja. Meillä käy säännöllisesti ulkopuolisia esiintyjiä ja vierailijoita ilahduttamassa asukkaitamme. Läheiset ovat aina tervetulleita vierailulle ja osallistumaan talon toimintaan.
Henkilöstö
Osaava, koulutettu ja välittävä henkilöstömme kohtaa jokaisen asiakkaan yksilöllisesti tarjoten tukea ja hoivaa jokaisen omien tarpeiden mukaan. Henkilöstöömme kuuluu yksikönjohtaja, tiimivastaava, sairaanhoitajia, lähihoitajia, hoiva-avustajia, fysioterapeutti sekä päivätoiminnan ohjaaja. Meillä on lisäksi oma keittiötyöntekijä sekä siistijä.
Tulo-ohjeet
Mainiokoti Pirttiin on Kuopion keskustasta 11,5 km. Linja-autoilla 5, 6 ja 21 pääsee Kuopion keskustasta melkein etuovelle.
Kodin ympäristö
Kotimme sijaitsee rauhallisella ja vehreällä Pirtin pientaloalueella. Läheltä löytyy mm. puisto, järvi ja lähikauppa.
Palautteet asukkailta ja läheisiltä
”Äitini asumisen aloitus on sujunut hyvin, se on hieno asia, kiitos siitä!”
”Hoitajat hoitaa aina niin hyvin. Hyvin minä viihdyn täällä!”
”Minulla on täällä turvallista olla ja minulla on kaikki hyvin”








