Viimeisistä vuosista pitää saada nauttia. Näin pohtii Mainiokoti Vanajan yksikönjohtaja Paula Kemppinen vanhusten hyvän hoivan filosofiaa.
– Konkreettisesti se näkyy esimerkiksi siinä, että aterioilla asukkaiden mielipiteitä kuunnellaan. Meillä ei ole ruokakortteja, joista katsottaisiin mitä kullekin tarjotaan. Pyrimme pitämään hoivan asukaslähtöisenä loppuun asti. Tietyssä elämänvaiheessa ei tarvitse enää miettiä kesäkuntoa.
Jokainen kokenut hoitaja tietää, että asukkaan oman tahdon kunnioittaminen ja hänen oma paras etunsa eivät välttämättä aina kulje käsi kädessä.
Pitkän uran akuuttihoidossa tehnyt sairaanhoitaja Minna Rantanen kertoo, että eettiset pohdinnat kuuluvat alalle. Hyvän hoitajan kuuluu kuitenkin ratkaista asiat vanhuksen parhaaksi, oli kyse sitten isoista tai pienistä asioista.
– Emme voi esimerkiksi avata muistisairaalle asukkaalle ulko-ovea ei-aidatulle pihalle ilman saattajaa hänen oman turvallisuutensa vuoksi, Minna antaa esimerkiksi helposta ongelmasta.
Vaikeammat kysymykset voivat liittyä vaikka hoitotahdon toteutumiseen. Hoitotahdolla tarkoitetaan sitä, millaista hoitoa asukas haluaa elämänsä loppuvaiheessa. Moni ei tätä välttämättä muista ajoissa miettiä, mutta hyvä olisi.
Minna ja lähihoitaja Sarika Leppänen toimivat saattohoitovastaavina eli he tuovat uusimman tiedon yksikköön ja kehittävät saattohoitoa edelleen paremmaksi. Tärkeää on, että se asukkaan oma ääni tulee kuuluviin myös elämän loppuhetkillä, jos vain suinkin mahdollista. Eikä työ yleensä edes lopu siihen, kun lähtijälle koittaa viimeinen hetki.
– Kun oma läheinen on poissa, omainen hakee monesti lohtua meistä hoitajista ja haluaa jutella muistakin elämän iloista ja suruista, mikä on hyvin ymmärrettävää, Sarika kertoo.
Puolitoista vuotta talossa työskennellyt Minna oli niin tottunut hetkiseen akuutin hoidon ympäristöön, että rauhallisempaan työtahtiin piti oikein sopeutua.
– Tässä ollaan lähempänä ihmistä. Hoitosuhteet ovat pitempiä, ja työ vaatii erilaista havainnointia, sillä usein asukas ei osaa kertoa, mikä on hätänä. Asioita pitää osata lukea nenänpään asennosta, Minna kuvailee.
Erilaiset työn vastuualueet ja työkaverien auttaminen ja perehdyttäminen tuovat kuitenkin sopivalla tavalla haastavuutta työhön.
Onko Minna sitten työyhteisön äitihahmo?
– Ennemminkin isosisko, hymyilee neljä vuotta talossa työskennellyt lähihoitaja Sarika, ja vilkaisee Minnan suuntaan.
– Koska sun kanssa voi heittää läppää.
Hyvän ja avoimen työyhteisön merkitystä ei voikaan liikaa korostaa monipuolisessa hoivatyössä. Kuuntelevan kollegan tuki on äärimmäisen tärkeä.
Merkityksellinen työ
Moni valitsee vanhustyön siksi, että siinä tuntee itsensä tärkeäksi.
– Kasvan koko ajan ammatillisesti. Saan luottamusta ja uskon, että olen hyvä tässä. Ja oppiihan näiltä vanhuksista kaikkea, mitä historian kirjoista ei ole tullut opittua. Saan hyviä vinkkejä leipomisesta lähtien, Sarika kertoo.
Merkitys omalle työlle syntyy Sarikan mukaan paljolti siitä, että saa toteuttaa toisen ihmisen pieniä toiveita, vaikkapa tuoda suklaata kaipaavalle vanhukselle hänen suosikkiherkkuaan.
– Ja nämä ihmiset oikeasti ansaitsevat sen, että joku huolehtii, jatkaa Minna.
Vaikka monella asukkaalla ei muisti pelaakaan, hoitajat kyllä tunnistetaan ja heitä tullaan halaaman.
– Ja kysellään, että missä olen ollut, vaikka olisikin nähty vasta vartti sitten, Sarika naurahtaa.
– No, tässähän minä. On hyvä, että voi olla jollekin sellainen tuttu ja turvallinen.
Lue koko juttu Hämeen Sanomista täältä!